Vuosikertomus 2018

Vuonna 2018 SavoMTB ry jatkoi vauhdikaan maastopyöräilyn edistämistä Pohjois-Savon alueella. Kevättalvella pidettiin talvi DH kisat ja elokuussa Suomi Cupin DH kisat. Tahkon alamäkireittien merkkauksia parannettiin ja yhtä uutta rataa rakennettiin.

Kaudella 2018 SavoMTB oli mukana aktiivisesti suunnittelemassa ja toteuttamassa Puijolle merkattua maastopyöräilyreittiä. Tämä loi hyvän alkusysäyksen mahdollisuudelle kehittää laajempi maastopyöräilyreitistö Kuopion alueelle.

Heinä-elokuun vaihteessa järjestettiin jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostunut ajoreissu Åreen ruotsiin.

Tulevalla kaudella 2019 jatketaan ajopaikkojen kehittämistä ja maastopyöräilyn edistämistä. Tavoitteena on olla mukana järjestämässä myös kisoja/tapahtumia Pohjois-Savon alueella. Ajokoulusta sekä junioreille että aikuisille on tullut jonkin verran kyselyitä ja tällainen pyritään järjestämään käytettävissä olevien resurssien puitteissa.